Kevään alavireisyys ja totaalinen mielenkiinnon puute kaikkeen jokapäiväiseen tekemiseen on johtunut aluillaan olevasta raskaudestani. Raskausaikaa ja sen mukanaan tuomia asioita ei ymmärrä, ennen kuin itse ne kokee. Olen ollut erittäin ihmeissäni omien ajatusten ja käytösmallien muutoksesta: vanhat suosikkiruuat eivät maistu, liikunta ei ole kiinnostanut eikä kyllä liiemmin niihin liittyvät asiat, joiden parissa päivittäin toimin ja työskentelen. Olenkin siis viettänyt alkuvuoden tehden täysin sitä mitä jaksan ja mikä on tuntunut hyvältä juuri silloin.
Olen viime kuukausina jutellut muidenkin (tulevien ja olevien) äitien kanssa ja olemme ihmetelleet raskausajan - ja etenkin ensimmäisen kolmanneksen ruokailutottumuksiamme. Meille kaikille on ollut yhteistä hiilihydraattien himoitseminen. Lounaaksi on pakko saada perunaa ja oikeaa kastiketta, eikä tulisi mieleenkään syödä normaalia salaattia. Moni on jättänyt ruokavaliostaan yhtäkkiä tavalliset vihannekset, rahkan, banaanit ja kahvin ja korvannut ne maustetuilla tavallisilla jogurteilla, hedelmillä, muroilla, mehuilla yms. On ihan ihmeellistä, miten entiset lempisapuskat ovat yhtäkkiä vaihtuneet täysin toisenlaisiin eväisiin. Jo pelkkä ruuanlaittaminen tuntuu vastenmieliseltä ja sitten sitä onkin hetken aikaa täysin muiden armoilla, jos meinaa jotain lämmintä ruokaa sisäänsä laittaa.
Tietysti nämä edellä mainitut asiat ovat täysin ymmärrettäviä ottaen huomioon, että raskausaikana äidin elintoiminnot toimivat 20% tavallista nopeammalla tahdilla. Kulutuskin on siis eri luokkaa kuin normaalisti. Vielä kun tähän lisää alun pahoinvoinnin ja kuvotuksen, niin ehkä se kroppakin itsessään jo ilmoittaa, että sisään on turha laittaa mitään energiatonta ja "turhaa", kuten kurkkua tai salaatinlehtiä. Se vähäinenkin alasmenevä on syytä olla sellaista, josta saa nopeasti energiaa rakennuspuuhiin. Eikö kuulostakin loogiselta?
Ehkä kaikista tärkein ja positiivisin ravitsemusasia on ollut säännöllisen ateriarytmin pysyminen. Se on oikeastaan ihan pakko, nimittäin jo hyvin varhaisessa vaiheessa kroppa ilmoittaa hyvin selkeästi, jos edellisestä ateriasta on liian kauan aikaa: olo on kamala ja vatsassa jyllää karmiva näläntunne. Muutamat tuttavat ovat jopa laihtuneet alkuraskauden aikana, kun ovat joutuneet opettelemaan säännöllisen ateriarytmin ja huomanneet sen vaikutuksen hyvään painonhallintaan. Että ei tämä alku aina niin tuskaa ole. :)
Myös liikunta tuntuu erilaiselta. Vanhat suosikkilajit pomppimisineen eivät tuota mielihyvää, vaan haluaisi tehdä jotain rauhallisempaa ja lempeämpää. Toki tässä kohtaa huomaa ihmisten kahtiajakautuneisuuden: osa jatkaa ihan samoilla vanhoilla tavoilla melkein loppumetreille asti, toiset jättävät kaiken raskaan jo alkumetreillä. Siksi kai tärkeintä onkin kuunnella niitä omia tuntemuksia ja tehdä sitä mikä hyvältä tuntuu. Turha tuijottaa sykemittarin lukemia turhanpäiten, jos liikunta tuntuu hyvältä ja kroppa jaksaa.
Näin luonnehtisin siis raskausaikaa ja sen ensimmäistä kolmannesta ravinnon ja liikunnan näkökulmasta. Tässähän siis kaikkein merkittävimpänä asiana esiin nousee muutos tavalliseen: tämä on ollut eräänlainen pienimuotoinen elämäntapamuutos. On ollut pakko opetella uusia toimintamalleja, kun vanhoja ei ole jaksanut tai pystynyt noudattamaan. Jospa tämä pikkuhiljaa palaisi normaaleihin uomiinsa ja elämä alkaisi jälleen sujua normaalien tapojen mukaan. Tai ainakin osittain. On tässä uudessakin mallissa monia hyviä puolia, kuten esimerkiksi se, että saa luvan kanssa nukkua päikkärit ja vahdata television päiväsarjoja... ;)
