Uuden vuoden lupauksena parempi arki

Moni tuskailee joulun jälkeen turvonneen olon kanssa ja suurin osa ihmisistä päättää aloittaa uuden paremman elämän tammikuussa. Joku kitkuttelee tipattomalla, toinen kieltäytyy kaikista herkuista, kolmas kituuttaa nälän kanssa ja pyrkii mahdollisimman nopeasti eroon muutamasta vaivaavasta "liikakilosta", neljäs liikkuu itsensä uuvuksiin. Näitä kaikkia keinoja yhdistää väliaikaisuus. Ne ovat vain hetkellisiä ratkaisuja ja niin radikaaleja, ettei niitä ole mahdollista toteuttaa pitkiä aikoja ja usein saavutetut hyödyt menetetään ajan kuluessa, kun palataan takaisin vanhoihin tapoihin. 

Kuten jo vanha sananlaskukin sen sanoo, ei onneen ole oikotietä. Siksi suosittelenkin kiinnittämään huomiota ihan arkisiin asioihin, sillä ne merkitsevät pitkällä aikavälillä kokonaiskuvassa kaikista eniten. Mietitään aluksi, kuinka ruokailutottumuksia voisi parantaa. Miltä ruokarytmisi näyttää? Syötkö päivässä kunnon aamupalan, lounaan ja päivällisen? Aloita vaikka niistä. Aamupalasta olenkin jo esittänyt pohdintoja aiemmin. 

 

Hyvä aamupala voi olla vaikka pari leipää juustolla, kinkulla ja kasviksilla

sekä banaani. (c) Jenni A 

                                                              

Lounas on toinen kompastuskivi päivittäisessä syömisessämme. Se on usein liian kevyt. Moni sanoo, että lounas väsyttää ja siksi syö vain vähän. Tosi asiassa oikein koostettu ateria lisää jaksamista iltapäivään. Pelkkä salaatti on yleensä liian kevyt, eikä sillä jaksa koko iltapäivää. Seurauksena on kiljuva nälkä töistä kotiin mennessä ja päivällisen liiallinen syöminen (unohtamatta niitä ruoanlaittoleipiä, jotka siinä sivussa tulee ehkä napattua). Sitten ei olekaan jaksamista enää mihinkään muuhun, vaan ilta vierähtää sohvalla pötkötellen. Lounaalla kannattaa siis syödä ihan kunnollinen ateria: ota lautaselle puolet salaattia tai kasviksia ja niiden päälle salaatinkastike. Lisäksi yksi tai kaksi perunaa tai vastaava määrä pastaa, riisiä tai kypsennettyjä kasviksia. Sitten vielä kanaa, kalaa tai lihaa niin, että lautanen ei pursua yli. Perinteisen lautasmallin mukaan koottu ateria on oikeasti toimiva ja sopivan kokoinen annos. Voit myös syödä lautasellisen keittoa leipäpalasen kanssa. 

 

Suosi työpaikkaruokaloita. Tarjonta on monipuolista, salaattipöydät runsaita

ja saa vaihtelua itsetehtyyn kotiruokaan. Milloin viimeksi teit itse vaikka

silakkapihvejä? (c) Jenni A   

Päivän toista lämmintä ateriaa ei kannata unohtaa. Jos koet, että et tarvitse toista lämmintä ruokaa päivän aikana, vaan voit helposti korvata päivällisen parilla leivällä, harkitse vielä kerran. Oikea ruoka voi olla jopa kevyempi ateria kuin pari leipää. Taas kerran panosta kasvisten osuuteen lautasella ja sitten mieti loppuja lautaselle tulevia osia. Monesti pelkkä kanapihvi tai kalan pala riittää hyvin lisukkeeksi, toisena päivänä keho vaatii tuhdimpaa ateriaa pastoineen tai leipineen. 

 

Tarvitseeko ruuanlaiton aina olla vaikeata? (c) Jenni A

Tässä alkaa olla jo perusrunko erittäin hyvällä mallilla. Vielä viimeisenä pidä huoli, että annoskoot pysyvät sopivina ja ateriarytmi tasaisena, jolloin ruokailujen väli ei veny yli neljään tuntiin. Täyttele kolmen pääaterian välit mieleisillä pienillä välipaloilla, kuten hedelmillä, jogurtilla, leivällä ja rahkalla (silloin tällöin vaikka pullalla tai suklaallakin). Tällä tyylillä nälässä ei tarvitse kituuttaa yhtään. Saa syödä päivän aikana riittävästi, eikä tarvitse kärvistellä. Myös kiusallinen napostelu jää pois, kun nälkä tyydytetään kunnon eväillä.

Kun arjen rutiinit ovat järkeviä ja mieleisiä, ei poikkeuspäivillä siellä välissä ole mitään merkitystä. Näin helppoa järkevä syöminen oikeasti on. Ei tarvita kikkakolmosia, eikä kieltäytymisiä. Otetaan tänä vuonna ilo irti tammikuusta ja nautitaan syömisestä!

Illanistujaispiirakka

Tänä jouluna pyhät sattuvat ihanasti viikolle ja ylimääräisiä vapaapäiviä on paljon. Nyt jos koskaan on hyvää aikaa nähdä kavereita (tai sukulaisia), joita arkena ei ehdi muuten tavata. Ehdotankin, että tämä vapaapäivien putki käytetään sosiaaliseen rentoutumiseen ja ystävien tapaamiseen. 

Illanistujaisten tarjoilu saattaa aiheuttaa pientä päänvaivaa, etenkin jos ja kun jouluruoka tulee jo korvista ulos. Tässä ehdotukseni ratkaisuksi: pyöräytä helppo ja ruokaisa jauhelihapiirakka, jonka seuraksi askartelet hedelmäisen salaatin. Tämän piirakan salaisuus on ihanan pehmeä rahkapohja ja reilu jauhelihatäyte. Idean piirakkaan sain serkultani pari viikkoa sitten ja kun en sitten kysynyt reseptiä, niin kehittelin itse tällaisen version. Bon appetit!

(c) Jenni A

ILLANISTUJAISPIIRAKKA

pohja:
125g voita/margariinia
125g vehnäjauhoja (hyvää voisi tulla myös ruisjauhoista)
125g rahkaa

täyte:
300-400g jauhelihaa
1 sipuli
1 paprika
1-2 valkosipulin kynttä
öljyä paistamiseen
mausteita mielen mukaan (minä laitoin suolaa ja tulista piripiriä)
pieniä tomaatteja (kouralllinen)
fetajuustoa (puoli purkkia)

päälle:
purkki kermaviiliä
1dl ruokakermaa
2 munaa  
juustoraastetta

Tee ensin täyte. Paista kevyesti öljyssä pilkottu sipuli, paprika ja valkosipuli. Paista jauheliha ja yhdistä edellisten kanssa. Mausta oman mielen mukaan.

Nypi voi ja jauhot sekaisin ja lisää tähän vielä rahka. Painele vuoan pohjalle ja esipaista 200*C uunissa 10 minuuttia. Ota pohja pois uunista ja lisää jauhelihatäyte, asettele pinnalle fetakuutiot ja puolitetut minitomaatit. Sekoita kermaviili, ruokakerma ja munat. Kaada seos täytteiden päälle. Ripottele vielä kaiken kukkuraksi juustoraastetta sen verran kun hyvältä tuntuu. Sitten takaisin uuniin ja reilu puoli tuntia. Kun pinta on kauniin ruskea, on piirakka valmis.

Lisukesalaattiin jotain vihreää salaattia, kurkkua, viinirypäleitä ja tomaatteja. Salaatinkastike kylkeen ja avot.

Ruokajuomaksi kylmään pakkasiltaan sopii punaviini tai yllätysvalintana kuohari. Jos syöt itseksesi kotona, maito on ihana vaihtoehto. :)

Joulurauhaa

(c) Jenni A

   

Halusin vielä näin jouluaattona muistuttaa rennosta asenteesta joulunvietossa. Muistetaan, että tärkeintä joulussa on yhdessäolo ja hyvä mieli. Mitä sitten vaikka isäsi polttaa lahjaksi tarkoitetun pullakranssin tai et ole saanutkaan hankittua parasta mahdollista lahjaa kummilapsellesi. Ehkä paras lahja olisi vain pelkkä käyminen ja läsnäolo.

Ja mitä tulee siihen syömisstressiin, suosittelen rentoa asennoitumista. Joulu kestää kuitenkin maksimissaan viikon. Vuodessa on 360 muutakin päivää, jolloin ehdit hyvin miettiä mitä laitat suuhusi. Kannattaa muistaa hyvä vanha hyvä sanonta: Ei ole väliä, mitä syöt joulun ja uudenvuoden välillä, vaan mitä syöt uudenvuoden ja joulun välillä.

Tänä jouluna meitä hellitään ihanalla ilmalla. Nyt kun vapaata aikaa on varmasti tavallista enemmän, miten olisi happihyppely ulkona vaikka joka päivä? Mitä jos tänä talvena aloittaisi hiihtokauden jo joulukuussa? Tai entä jos keräisi omat ja sisarusten lapset ja raahaisi kaikki pulkkamäkeen ja vetäisi lauman pulkalla mäen ylös? Ruokakin maittaa paremmin, eikä olo ole niin raskas koko ajan, kun vähän liikkuu välillä. 

Ihanaa ja rentouttavaa joulua!

On aika lopettaa (karkki)lakkoilu!

                                                             (c) Jenni A      

Etenkin näin joulun aikaan karkkien (ja myös muiden herkkujen) syöminen pohdituttaa ja kenties myös ahdistaa monia. Tämä ei kuitenkaan ole vain tähän vuodenaikaan sidottu ongelma, vaan mietityttää muodossa jos toisessa läpi vuoden. Siksi puhun asiasta hyvin yleisluontoisesti ja jätän joulun käsittelemisen vielä tuonnemmaksi. Vaikka kirjoituksessa puhutaan karkeista, soveltuu käytäntö ihan kaikkiin herkkuihin - niin makeisiin kuin suolaisiinkin.

Jo lapsena monella on ollut karkkipäivä ja edelleen aikuisenakin sitä yrittää kontrolloida karkkien syömistä rajoittamalla herkkupäiväksi vain yhden päivän viikosta tai viikonlopun päivät. Oli tarkoituksena sitten painon tarkkailu karkkeja kontrolloimalla tai muuten vain terveellisemmät elämäntavat. Monen mielestä on helpompi pitää himoja kurissa, kun keskittää ne yhteen ajankohtaan ja sitten vain pitää itsensä ruodussa muun ajan. Millä keinolla sitten syöty karkin määrä saadaan pidettyä oikeasti aisoissa? Yleensä karkkipäivän pitämällä päivän herkkujen määrä karkaa herkästi käsistä - on pakko syödä kaikkien muiden viikonpäivien edestä ja kun nyt kerrankin on lupa, niin syödään sitten niin että tuntuu. Tämä voi olla yksi päivä tai koko viikonloppu. Monesti seurauksena on myös paha morkkis syödystä karkkimäärästä.

Karkin himo kuitenkin vaivaa myös viikolla. Entä jos ottaisi uuden lähestymistavan karkkien himoon? Kun himo iskee, mieti mitä eniten himoitset. Jos se on suklaa, osta mielimerkkiäsi, mutta et koko levyä, vaan patukan. Monesti jo pelkkä tieto siitä, että on luvallista syödä karkkia, vähentää himoja. Ja vaikka söisit joka päivä pari palaa suklaata ja viikonloppuna pienen irtokarkkipussin, syöt viikossa vähemmän kuin ahtamalla yhden päivän aikana ison kasan viikon himoja. Todennäköisesti myös huono omatunto herkuttelusta vähenee ja saatkin oikeasti hyvän mielen karkeista.

Yleensähän aina kaikki kielletty himottaa eniten ja sitä haluaa koko ajan eikä muuta ajattelekaan. Hyvä esimerkki on vanhasta Uuno-elokuvasta, jossa puunrunkoon on kirjoitettu: Rahan tunkeminen reikään kielletty. Ihmiset kävelevät ohi ja palaavaat aina vain takaisin tunkeakseen rahaa puun reikään. Pälyilevät oikein ympärilleen, ettei kukaan näe ja sitten nopeasti tunkevat satamarkkasia pieneen koloon. Älyvapaata? Kyllä, mutta kuvastaa hyvin karkkihimoakin.

Tehdään siis jo tänään päätös: nyt loppuu lakkoilu. Nautitaan herkkuja, kun siltä tuntuu. Kun tietää, että ei tarvitse kieltäytyä himoitsemistaan asioista, voi nauttia niistä hyvällä omalla tunnolla juuri silloin kun haluan, kunhan pitää määrän kohtuullisena. Mietitään ennemmin miten hyvää pieni herkkupala tekee mielelle (ja jopa keholle).

Vielä viimeisenä kannattaa ehkä pohtia miksi karkit ja herkut himottavat niin kovasti? Onko päivän aikana syöty riittävästi oikeaa ruokaa? Syöty riittävä aamupala ja lounas? Onko sittenkin vain nälkä? Monesti se makeanhimo on vain merkki nälästä tai kehon keino viestittää, että nyt joku mättää. 

 
 

Vali(s)tusta?

Tänään kampaajalla oli pakko oikein kuunnella viereisen asiakkaan kertomuksia. Hän aloitti jutustelun kertomalla, kuinka hänellä oli aina ennen kipeät niskat ja hartiat ja hierojalla käynti auttoi vain hetken, mutta sitten jumi taas iski. Sitten hän oli aloittanut aktiivisen liikkumisen ja kuin ihmeen lailla kaikki kivut olivat kaikonneet. Että kyllä sillä liikunnalla vain on merkillisen hyvät vaikutuket. Hetken asiaa pohdittuaan hän vielä lisäsi, että kyllähän sitä aina asiasta on joka paikassa toitotettu, mutta ei sitä vain tajua, ennen kuin itse oikeasti kokeilee ja toteaa oikeaksi.

Niinpä niin. Lähes tulkoon kaikilla ihmisillä on tieto liikunnan hyvistä vaikutuksista, mutta silti liikuntaa ei harrasteta riittävästi ja vain valitetaan erilaisista vaivoista. Ensin yritetään kaikilla mahdollisilla poppakonsteilla helpottaa kipua ja sitten vasta viimeiseksi koitetaan liikuntaa - jos silloinkaan. Taas kerran päästään tutun kysymyksen äärelle: miksi liikkuminen ja etenkin sen aloitus on niin kovin vaikeaa ja vastenmielistä?

Samainen kampaamokeskustelu jatkui vielä ilokseni syömiseen. Kampaaja kertoi, kuinka hän oli aikoinaan laihduttanut raskauskilonsa personal trainerin laatimalla ruokavaliolla, jossa hän söi päivässä kaksi lämmintä ruokaa. Ja paino tippui. Eikä ennen kaikkea makeanhimo vaivannut! Että kotona saattoi olla pöydällä karkkia, mutta sitä ei vain tehnyt mieli. Että kyllä sillä hyvin syömisellä on iso vaikutus, kun ei silloin edes tee mieli herkkuja.

Hymyilin jälleen mielessäni. Ihanaa, kun ihmiset tekevät näitä havaintoja itse ja välittävät tietoa eteenpäin. Toki monesti näissä keskusteluissa kuulee aina vastarannan kiiskiä, jotka valittavat, että no muhun ei kyllä vaikuta, että mulla on aina vain himo makeaan tai vetoavat perintötekijöihin. Tosiasiassa he tuskin ovat edes kokeilleet hyvää syömistä käytännössä. En puutu tähän vastaiskuun nyt sen tarkemmin, vaan ruodin sitä ehkä jossain kirjoituksessa myöhemmin.

Lopputuloksena: ihanaa, kun ihmiset saavat hyvää oloa tavallisista asioista ja kaikenlaisten kikkailuiden ja poppakonstien maailmassa edelleen parhaat ja kestävät tulokset saadaan arkisella toiminnalla.

                                                  (c) Tuomas Vuorio

Liikkeelle lähtemisen vaikeus

"Mä en vain saa itseäni enää illalla sohvalta ylös ja ulos." "Munkin pitäis kyllä taas aloittaa liikkuminen, kun vain sais aikaiseksi." Tuttuja lauseita. Pitäisi saada aloitettua liikunta. Mikä siinä sitten on niin hankalaa?

Liikunnassa kuten kaikessa muussakin tekemisessä vaikeinta on aina aloitus. Silloin joutuu rikkomaan totuttuja tapoja ja menemään arjen epämukavuusalueelle. Aloitus pitäisikin tehdä mahdollisimman helpoksi. Tavoitteet asetetaan matalalle, jotta ne olisi helppo saada toteutettua. Tässä kohtaa onnistumiset ja tunne siitä, että pystyy johonkin, on erittäin tärkeää jatkon kannalta. Olen nyt viikon aikana törmännyt kahteen eri tapaukseen, joissa "asiantuntija" on lytännyt henkilön motivaation liikunnan lisäämiseksi. Ensimmäisessä tapauksessa ravitsemusterapeutti oli tokaissut, että et kai luule, että kerran viikossa kävelemällä laihdut. Toisessa tapauksessa henkilö oli päättänyt lisätä liikuntaa jättämällä autonsa aina hieman kauemmaksi parkkipaikalla, jotta kävelyä tulisi enemmän kauppareissulla, johon lääkäri oli tokaissut, että eihän tämä riitä mihinkään. Näitä juttuja kuunnellessa ei voi kun ihmetellä. Jostainhan se liikkuminen on aloitettava. Jos sen tekee rauhallisesti itselle mieluisalla tavalla, tulee siitä varmemmin tapa kuin jos joku ulkopuolinen olisi laatinut ohjelman, jota on "pakko noudattaa". Luultavasti kerran viikossa liikkuva huomaa vähitellen, että ulos lähteminen ei ole niin vaikeata ja alkaa kaivata liikunnan tuomaa hyvää oloa useammin. 

Jo kerran viikossa ulos lähteminen on säännöllistä liikuntaa. Toki sillä ei vielä ole juurikaan vaikutuksia terveyteen, mutta liikkuminen ei ainakaan ole täysin vierasta, jolloin sen lisääminen on helpompaa kuin jos ei liikkuisi ollenkaan. Liikunnan lisäämisessä maltti on valttia. Usein liian rajusti aloittava huomaa nopeasti, että ei jaksa noudattaa liian tiivistä harjoitusohjelmaa ja liikuntainto lopahtaa. Kuten käytännössäkin, myös tässä asiassa on parempi mennä huipulle rappusia pitkin, ei hissillä.

Miksi toiselle liikkuminen on luonnollinen osa elämää ja toiselle ikuinen ponnistelun aihe ja riippakivi? Kun liikunnasta saa riittävästi positiivisia kokemuksia ja onnistumisen tunteita, se motivoi pitämään harrastuksen säännöllisenä ja vähitellen lisäämään liikuntakertoja. Lajivalinnoilla on tässä suuri merkitys. Mitä mieluisampi harrastus on, sitä enemmän sitä myös tekee. Kenenkään ei kannata harrastaa jotain vain siksi, kun tämä on tehokasta tai kun muutkin tekevät. Eräs kollega sanoi vähän aikaa sitten mielestäni hyvin: "Jos vaimosi on pakottanut sinut ostamaan sukset ja ne on nyt seisseet siellä autotallin nurkassa pari vuotta, niin ota ne joku kaunis talvipäivä siihen ulos ja polta ne. Jos ei hiihto innosta, tee jotain mikä on kivaa." Juuri näin. Simple as that.

(c) Jenni A

A niin kuin aamupala

Aamupala, päivän tärkein ateria. Näinhän meille kaikille on opetettu. Aamupala on uuden päivän aloitus, se ateria, joka määrittelee sen, minkälainen loppupäivästä tulee. Esittelen seuraavaksi erilaisia tosielämästä tuttuja aamupalapersoonia.

Painonpudottaja päättää aloittaa uuden paremman elämän seuraavana aamuna. Uuden elämän alun aamupala on tavallista kevyempi ja pienempi, ehkä vähän puuroa ja marjoja. Nälkä ei välttämättä edes lähde. Lounaalla jatkuu hyvin alkanut keveä elämä salaatilla. Iltapäivällä painonpudottaja siirtää nälkää hedelmällä tai parilla keksillä. Töistä kotiin tullessa nälkä on kiljuva ja se tyydytetään runsaalla annoksella lämmintä ruokaa. Loppuiltaa kuluu sitten jääkaapilla rampaten pienten mielitekojen kalvaessa sisintä. Eikö ole yhtään suklaata, keksejä tai jäätelöä? Suuhun katoaa pikkuhiljaa vähän sitä ja tätä...

Aamu-uninen haluaa nukkua mahdollisimman pitkään ja herätä ihan viime tingassa ennen kuin on pakko lähteä töihin. Aamupala kuittaantuu ehkä kupilla kahvia tai vedellä. Aamu-uninen on saattanut herätä jo kuudelta ja hän yleensä syö ensimmäisen kerran noin yhdeksän aikaan. Nälkä on kiljuva. Puoli kahdeksan aikaan oli kyllä jo tosi heikko olo. Eväspussista kaivetaan pari leipää. Lounasaikaan nälkä on edelleen kova. Aamu-uninen saattaa valita lounaaksi jotain kevyttä, kuten salaatin, koska liian iso ateria alkaa unettaa. Iltapäivällä alkaa makeanhimo. Iltapäiväkahvin kanssa on pakko saada jotain hyvää. Kotona tehdään kunnon ruoka, jota sitten menee melkoinen annos. Tässä kohtaa iskee karmiva väsymys. Sohva tuntuu houkuttelevalta loppuillan ratkaisulta. Jotain pientä naposteltavaa tekee koko ajan mieli...

Työmyyrä on yleensä myös vähän aamu-uninen, eli aamulla töihin menevä työmyyrä aloittaa päivänsä usein pelkällä kahvilla, joskus juotava jogurtti tai mehulasi saattaa eksyä mahalaukkuun. Työpäivä on kiireinen, eikä työmyyrä ehdi pitää kunnon taukoja. Hän saattaa hörpätä pari kuppia kahvia ja syödä ensimmäisen kerran vasta päivän jälkeen kotona. Tarvitseeko edes miettiä kuinka nälkä on tässä kohtaa? Ison mega-aterian ja kiireisen työpäivän jälkeen ei enää jaksa tehdä mitään. Kiljuvaa nälkää ja vetämätöntä oloa parannellaan jälleen koko ilta kaikenlaisten välipalojen ja pikkunapostelun avulla sohvalla pötkötellen.

Herkuttelija on vähän kuin painonpudottaja. Hänen tavoitteensa on tarkkailla painoaan ja hän usein tekeekin sen laskemalla tarkkaan kaloreita. Hän syö aamulla ja päivällä vähän ja kevyesti, jotta hänellä olisi illalla vielä kaloreita säästössä herkuttelua ja runsasta syömistä varten. Herkuttelija ei yleensä vain muista laskea kaikkea iltanaposteluaan päivän kalorisaldoon ja ihmettelee, miksi paino ei muutu...

Mikä näissä kaikissa tarinoissa on yhteistä? Aamupalan väliinjättäminen vaikuttaa koko loppupäivään negatiivisesti: nälkä on huomattavasti kovempi koko päivän, makeanhimo voimistuu, muiden aterioiden annoskoot kasvavat ja ennen kaikkea yleinen jaksaminen kärsii. Palataanpa pohdinnoissa ihan peruskysymyksiin: Miksi ihminen syö? Jotta hänellä olisi energiaa tehdä asioita. Mihin vuorokauden aikaan energiaa tarvitaan? Yleensä aamulla ja päivällä. Näin. Eli elimistössä pitäisi olla energiaa päivän touhuihin. Mitä varten edellä kuvaillut ihmiset tankkasivat? Yötä varten. Energiaa nukkumiseen? Hmm... 

Käytännön kokeilun jälkeen moni huomaa aamupalan vaikutuksen koko päivään: ei tarvitse syödä illalla niin paljoa, makeanhimoa on vähemmän, jaksaa tehdä muutakin kuin pakolliset askareet (esim. harrastaa liikuntaa tms.) ja on muutenkin virkeämpi koko päivän sekä paino laskee. Aamupala tosiaan on päivän tärkein ateria! Toki muutkin asiat vaikuttavat, mutta käsitellään niitä tarkemmin jossain toisessa tekstissä.

Jos siis haluat muuttaa yhden asian elämässäsi paremmaksi, suosittelen panostamaan aamupalaan. Sillä pääsee jo pitkälle. 

                                                                   (c) Jenni A

Lähtökohtia

Olen ollut aina kiinnostunut liikunnasta ja ravitsemuksesta. Olen tiennyt asioista, mutta käytännön toteutus on ontunut enemmän tai vähemmän. Olin lähes kolmekymmentävuotias oppiessani syömään suhteellisen järkevästi. Järkevän liikunnan periaatteet olen sisäistänyt, mutta liikunnanohjaamistyöt hieman haittaavat käytännön toteutusta. Yritän kuitenkin parhaani.

Luokanopettajana työskennellessäni laskin tunteja työpäivän päättymiseen, päiviä viikonloppuun, viikkoja seuraavaan lomaan. Elin odottaen tulevaa. Jossain vaiheessa vain kyllästyin odottamaan koko ajan jotain. Päätin, että on aika tehdä jotain. 2011 otin vihdoin ensimmäisen askeleen kohti tuntematonta tulevaisuutta ja aloitin ravitsemustieteen opinnot avoimessa yliopistossa - jostakin sitä oli aloitettava. Aivan kuin uusi maailma olisi auennut. Ymmärsin monia asioita omasta elämästäni ja päätin, että nyt on aika toimia. En hakenut enää opettajan töitä syksyllä 2012, vaan sain kuin onnenpotkuna töitä hyvinvointialan yrityksestä. Tänä syksynä olen huomannut, ettei minun tarvitse enää odottaa. Olen tyytyväinen elämääni joka päivä. 

Joka päivä oppii jotain uutta ja välillä tuntuu, että pitäisi olla kokki, psykologi, lääkäri, sosiaalityöntekijä ja hortonomi, että osaisi ottaa huomioon jokaisen asian työssään. Asioiden pohtiminen ja pähkäily yksin on tylsää. Kirjoituksiani saa kommentoida ja esittää omia mielipiteitään. Sitä oikeastaan kaipaan. Ajatusten vuorovaihtoa ja pähkäilyä.

Näillä sanoilla aloitan. Jostain se on tämäkin aloitettava. Toivotan itseni tervetulleeksi blogimaailmaan ja sinut lukijakseni! Toivottavasti viihdymme molemmat.

                                 (c) Jenni

                            Tässä kuvassa tiivistyy mielestäni tämänhetkinen elämäntilanteeni 
                         aika hyvin. Olen matkalla jonnekin, kaikki on kiinni vain siitä mihin 
                         junaan hyppään ja mihin se menee.